Viime kesän vaelluksiin kuului myös ensimmäiset lapin vaellukset sitten rippikoulun. Suunnitelmia väsättiin jo pitkään kevään kuluessa ja tarvittavia hankintoja tarttui eri kaupoista mukaan. Ensimmäisenä oli tarkoitus vaeltaa Hetta-Pallas-reitti ja sen perään kulkea Lemmenjoen kansallispuistossa lenkki, mutta toisin kävi… Sää alkoi kylmetä ja päätin jättää sitten Lemmenjoen vaelluksen kulkematta ja hemmetin hyvä että en mennyt: http://goo.gl/A3wwy

Tiistai klo 16 Ounasjärven ranta – 0 km
Eilen lähdin jo liikkeelle hyvissä ajoin hurjassa helteessä, lämmintä oli yli 30 C ja rinkan kantaminen oli hirveetä tuskaa. Jouduin odottamaan postissa pitkän tovin että sain paketin ennen junaan nousua. Pari miestä alkoi puhuttamaan minua postista lähtiessäni, kuullessaan että olen menossa Lemmenjoelle alkoivat turisemaan että olivat entisiä lemmenjoen kullankaivajia. Terveisiäkin lähetettiin heidän entisen valtauksen kaivajalle (jonka nimen unohdin kyllä välittömästi). Junassa oli karmeen kuuma ja pojotinkin siellä ilman paitaa, konduktoori osasi kertoa lämmön olevan yli 35 C ja nähtiin sellainen ihme että Aapo ei jaksanu muuta kuin maata koko ajan. Kajaanista pohjoiseen oli hurja ukonilma ja salamia löi maahan jatkuvasti (21 iskua) ja pelkäsin junan hyytyvän matkalle.

Yöksi jäin kämppäämään Ouluun Markuksen keittiöön, tosin eipä se uni meinannut tulla millään silmään ja lähdinkin aamulla ensimmäisellä bussilla liikkeelle keskustaan. Katselin pitkän tovin ratatyömiesten puuhastelua Oulun ratapihalla junaa odotellessa. Matka jatkui tästä Rovaniemen rautatieasemalle ja siitä bussilla kohti Hettaa.

Hettaan tullessa bussikuski oli soitellut meille järven yli kuljetuksen. Yllätyksekseni mies joka meidät ajoi omisti kultasepänliikkeen ja oli eräopas. Hänen kanssa turistessa aika meni rattoisasti kun 3 nuorempaa miestä laittoi kamat lähtökuntoon. Odotellessa huomasi hyvin Aapon soveltumattomuuden lapin oloihin koska mäkärät iski välittömästi raukan haaroihin ja söi ne pahasti… Matka Ounasjärven yli meni nopeasti vanhalla Ruotsin armeijan syöksyveneellä.

Tiistai klo 19 Pyhäkeron päivätupa – 5 km
Matka tänne Pyhäkeron päivätuvalle Ounasjärveltä on ollut hienoa kangasmetsää ja polku paljon kuljettua isoa polkua. Sää on pilvinen ja sateen vaara on koko ajan päällä. Nuoremmat pojat lähti kulkemaan kovaa vauhtia minun edellä rannasta ja heitä ei ole näkynyt nyt enää. Edessä näkyy jo Pyhäkero ja lepäilen tässä tovin ruokaa mässäillen ennen reissun ekaa kunnon nousua ennen yöpaikkana toimivaa Sioskurun autiotupaa.

Keskiviikko klo 9 Sioskurun autiotupa – 13 km
Eilen nousin reipasta tahtia Pyhäkeron järvelle jossa hetken ihailin uskomattoman kirkasta vettä, paikalla oli ollut joku asumuskin mutta ilmeisesti talo oli palanut jo kauan aikaa sitten. Pyhäkerolle nouseminen oli hieno kokemus maisemien takia, sillä en muista enää juuri mitään rippikouluaikojen vaelluksista. Luonto on käsittämättömän kaunista ja karua joka näin “etelän pojalle” on täysin uusi kokemus. Aapon sadeasu on ollut tarpeen koska tunturissa tulee jatkuvasti niin että Aapoa paleltaa hulluna. Illalla nuoret jepet; Miika, Juho ja Ville, olivat laittamassa ruokaa kun itse etsin telttapaikkaa ja ilmeisesti me kuljemmekin samaa tahtia polkua.

Yöllä oli kylmä ja kostea nukkua sateen takia sekä koska telttani sijaitsi aivan pienen puron vierellä. Muutenkin eilinen ja yö ei ollut parhaimmasta päästä koska unen puutteen (jatkuva helle vie unet) ahdistusta on ollut ilmassa ihan riittävästi. Aamulla sateli ja makuupussista nouseminen kylmään ja kosteaan ilmaan tuntui ylivoimaiselta, en siis pitänyt mitään kiirettä… Nyt laittelen safkaa ja alan hissukseen kipuamaan kohti Tappurin autiotupaa ja Hannukurua.

Keskiviikko klo 18 Pahakuru – 22 km
En lähtenyt poikkeamaan Tappurin autiotuvalla vaan jatkoin polkua suoraan kohti Pahakurun tupaa. Matkan aikana nousi päälle ukkoskuuroja jotka nousi päälle niin nopeasti että hyvä kun kerkesi reagoimaan; kun näki että sade tulee ja alkoi kaivamaan sadevehkeitä ni kaatosade oli jo päällä. Tänne Pahakurulle suorastaan juoksin sade kannoillani ja onneksi täällä oli jo pariskunta joka oli laittanut tulet päälle, vaatteet heti kuivumaan ja tulet isommaksi. Miika, Juho ja Ville tuli tuvalle aivan litimärkänä ja jäimme pitämään sadetta tänne. Ukkonen oli aivan hurja, pilvien törmätessä tuntureihin alkoi mieletön ilotulitus ja suorastaan pelottava mäiske. En ole pelännyt ukkosta sitten pikkupoika-aikojen mutta tuolla olisi ollu paha olla. Ilmeisesti etelässä latautunut kuuma ukkosilma purki voimiaan täällä kylmän ilman kohdatessaan. En ole moista ukonilmaa siis aiemmin kokenut…

Kuuden tunnin sateen pidon jälkeen lähdemme kimpassa Hannukurun autiotupaa kohden ja toivomme että ukkosta ei enää nosta päälle.

Keskiviikkoa klo 19 Hannukurun autiotupa – 24 km
Hannukuru on todella komea paikka ja tilaa majoittaa vaikka komppania miehiä, saunakin löytyy. Täällä olevalta mieheltä kuulimme että kaksi nuorta tyttöä oli joutunu ukkosen kouriin tunturissa. He olivat kuulemma olleet peloissaan ja suorastaan shokissa siellä vietettyjen tuntien jälkeen. Ilta on todella kaunis ukkosen jälkeen ja päätämme jatkaa matkaa kohti Suaskurun kotaa.

Torstai klo 12 Suaskurun kota – 29 km
Suastunturin nousu oli hieno kokemus ukkosen jälkeisessä kauniissa illassa. Joka puolella oli jälkiä ukkosesta sillä tunturikoivut olivat tuulessa menneet poikki. Yöllä uni maittoi vallan mainiosti koska kodassa oli kyllä huomattavan lämmin nukkua verrattuna telttaan. Kodalle tuli myös kaksi nuorempaa naista ja kokeneempi matkamies jolla ei paljon tavaraa ollu matkassa. Seuraavana päivänä heti aamusta on edessä kahden tunturin, Lumi- ja Vuontiskeron ylitys ennen Montellin majaa, melkoinen alku siis päivälle.

Torstai klo 15 Montellin maja – 35 km
Tänne nousu kahden tunturin yli veti jalat aivan hapoille ja aloin laitteleenkin heti safkaa että voimat palaisi mahdollisimman nopeesti. Polku oli ehkäpä huonoin tähän mennessä sillä kuluminen oli tehnyt siitä hankalasti kuljettavaa kivikkoa. Tuvalla oli myös Metsähallituksen työntekijä joka teki kyselyä kansallispuiston käytöstä, kova mies kertomaan tarinoita matkoistaan lapin erämaissa. Majalla oli myös karannut Suomen pystykorva jonka omistaja oli kirjoittanut huolestaan tuvan kirjaan pitkät tarinat. Seuraavaksi kohti Nammalkurun autiotupaa jonne ei ole kuin hyvin lyhyt pyrähdys tästä.

Torstai klo 18 Nammalkurun autiotupa – 36 km
Todella komea paikka tunturilaaksossa näin ilta-auringossa. Tämä on ehkäpä kaunein ja parhaiten varustettu autiotupa matkalla. Täällä muut matkalaiset otti meistä ryhmäkuvan muistoksi. Matka jatkuu vielä kohti seuraavana olevaa Rihmakurun kotaa.

Torstai klo 23 Rihmakurun kota – 39 km
Polku tänne oli todella hyvä eikä noussut kovin korkeelle Jäkäläkeroa jonka sivua se kulki. Kota ja tulipaikka oli hienolla paikalla ja sopivalla etäisyydellä Pallastunturilta. Istuimme pitkään tulilla ja söimme turhat safkat veke painamasta rinkasta sillä huomenna on kartan mukaan selkeesti rankin nousu. Paikalle tuli myös pariskunta joka halusi ehdottomasti nukkua ulkona vaikka yön lämpötila saattaa painua pakkasen puolelle. Pojat jatkoivat vielä tovin turinaa tämän pariskunnan kanssa.

Perjantai klo 10 Rihmakurun kota – 39 km
Yö oli kuuma ja nukuin huonosti, kota on niin uusi ja pitävä että näin kesällä tulien pitäminen on turhaa, mutta kenties välttämätöntä itikoiden takia. Suoraan kodan edestä alkaa nousu Rihmakurun vaaroille jota polku ei onneksi suoraan ylitä vaan kiertää huiput. Tämän jälkeen onkin pitkä nousu Taivaskeron juurelle jossa tarkoituksenamme on jättä rinkat ja nousta huipulle.

Perjantai klo 14 Pallastunturin luontokeskus – 50 km
Koko matkan ajan keli oli todella hyvä ja polku helppo kulkea. Pojat painoivat edellä kun minä ja Aapo tultiin omaan tahtiin taaempana, lähinnä koska kuvasin todella paljon maisemia… Taivaskero oli komea paikka ja sain muutamat hyvät otokset meistä porukkana. Viimeisenä päivänä jätin kännykän gps:n nauhoittamaan kulkua ja reitin voi käydä vilkaisemassa tästä. Pallastunturilla oikeastaan ainoa valituksen aihe on pöytien vähäinen määrä, tässä ei voi kuin yksi vaellusporukka hengata Luontokeskuksen kupeessa, kauempana on toki lisää pöytiä. Poikien hypätessä bussiin jäin itse odottamaan äitiä ja faijaa jotka olivat päivän aikana ajaneet Kuopiosta Äkäslompoloon ja sieltä tänne.

Yhteenveto:
Reissu oli mahtava ja tosiaan sain vielä mukavaa matkaseuraakin Vain Pahakurun autiotuvalla veden saaminen oli ongelma mutta muualla oli aina jotain pientä puroa mistä vettä pystyi juomapulloon kauhomaan.

Kuvat reissusta tästä.

Tässä mielenkiintoinen blogikirjoitus miksi kannattaa vaeltaa… http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2010/06/meditaatiolle-suotuisat-paikat-ja.html

Urheiluteippiä on kahta leveyttä. n. 4 cm ja n. 2,5 cm leveää.
4 cm leveä on kätevin muualla yleensä, kun taas varpaissa se on liian leveää. Ukkovarvasta lukuunottamatta ja joillakin siinäkin.
Joten osta 4 cm leveää ja leikkaa pätkän aina halki muita varpaita teipatessa.
Teipaus laitetaan hankauskohtiin ja varpaat hankautuu joko sukkaa vasten tai toisiaan vasten.
Itsellä tarvitsee laittaa teipit I-varpaan (ukkovarvas) ja II-varpaan väliin, muuten jommassa kummassa / molemmissa on rakot varpaiden välissä. Samoin V-varpaan ulkosyrjään, koska se hankautuu kenkää vasten (tai kengän takia sukkaan).
I-varpaaseen myös ala- ja ulkopuolelle laitan teipit ja jalkatereään päkiän kohdalle sekä kantapäähän.
Nämä siis retkeillessä, jossa jalat joutuu kovemmalle kuin “normaalissa” päivittäisliikunnassa. Riippuu paljon kengästä ja jalasta hankautuuko, mutta sinulla meni varpaat päällekäin joten niiden varpaiden ympäri (väliin) on hyvä laittaa teipit.

Tärkeä tietdote !!!!!

TEIPIT PITÄÄ LAITTAA SIISTISTI, ILMAN RYPPYJÄ !!!

Jokainen ryppy aiheuttaa hiertymistä ja rakon.

Teippi pitää siis olla kuin olisi toinen iho.

Teippaus on ennalta ehkäisyä, estää rakkoja.

Jos rakko on jo tullut ja se on puhki niinkuin yleensä, se (rakko) leikataan pois. Koska rakon riekaleet kerää alleen töhnää ja siellä kasvaa bakteerit sekä alkaa helposti tulehdus.
Sen jälkeen laitetaan rasvalappu tai vastaava silikoni”verkko”, oikeaan kokoon leikatuna, juuri rakon kohdalle ja sen päälle hieman isompi keinoihopala. n. 1 cm reunoista yli.
Sen päälle laitetaan vielä tasaisesti, ILMAN RYPPYJÄ, urheiluteippi. Niin että peittää keinoihon kokonaan.
Se suojaa keinoihoa hankaukselta, joka muuten nopeasti tuhoaisi keinoihon.
Keinoihossa on liimapinta jolla se tarttuu alla olevaan kudokseen / materiaaliin kiinni ja pysyy siten paikallaan.

Jos rakko ei ole puhki ja se on sijainniltaan sekä kooltaan sellainen että voisi kestääkin, niin se suojataan (muutoin puhkaistaan ja toimitaan ylläolevan ohjeen mukaisesti).

Ensin laitetaan keinoiho päälle, niin että menee hieman yli rakon reunojen. Sen jälkeen urheiluteippi ylläolevan ohjeen mukaan.
Jos teipit ja sen mukana keinoihon ottaa pois, menee rakko rikki. Älä siis irroita ellei ole pakko, ennen kuin rakko on parantunut / tulet pois maastosta tai jos menee rikki niin toimi ylläolevan ohjeen mukaan.

Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/2302614#comment-12678389

Suunnitelmissa oli vaeltaa Rautavaaralta Metsäkartanon kautta Virvatulten polkua Tiilikkajärven kansallispuistoon.

Torstai klo 16:00 Siikakoski – 0 km
Bussikuski pysäyttikin bussin ihan reitin alkupisteelle (vaikka mitään pysäkkiä siinä ei ole). Siikakoski on noin 3 km ennen Rautavaaran kylää Nilsiän suunnasta tultaessa. Meinasin alun perin vaeltaa ihan keskustasta saakka, mutta ajattelin, että näin ei tarvitse olla ihmisten ihmeteltävänä… En kirjoitellut matkan varrella mitään ylös joten kellonajat putoo tästä eteenpäin suurimmasta osista kirjoituksia.

Torstai Lapinjärven etelä-ranta – 5 km
Tänne on päätynyt täysin vittuuntunut vaeltaja, mitään vitun polkua ei maastossa enää ole. “Polku” on punaisia täpliä maastossa, joita seuraten (eli rämpien) kuljetaan. Jopa eläinten polut on näkyvämmät mitä tämä reitti. Lisäksi matkan varrella on riittänyt itikoita ja vettä. Joka ainoa lätäkkö, lampi, järvi, oja, puro, ja joki on ääriään myöten täynnä vettä, ja koska polulla ei ole mitään pitkoksia tai edes rankoja, joilla ojia ylittää, myös vaeltaja on märkä. Itsellä on korkeavartiset vaelluskengät, mutta kun koittaa raskas rinkka selässä hyppiä purojen yli tai suomättäältä toiselle, niin jokainen hyppy ei kanna ihan sinne minne haluaa, kengät ja sukat ovat siis litimärät.

Torstai Pieni Hanhimäki – 7 km
Jee! Ensimmäinen mäki ja paikka missä viitsii oikeasti pysähtyä edes hetkeksi istumaan, koska täällä ei ole itikkaa silmät ja korvat täynnä. Sukkia sai asteen kuivemmiksi.

Torstai klo 20 Saarisen laavu – 14.5 km
Laavu kuvaa hyvin koko matkaa tänne, PASKA.
continue reading "Rautavaaran vaellus 17.-18.6.10"

Hyödyllinen linkki jokamiehenoikeuksista

Kevään ensimmäinen vaellus suuntasi taas etelään Kouvolan lähelle Repoveden kansallispuistoon. Tarkoituksena oli mennä testaamaan uusia välineitä mitä talven aikana oli shoppailtu ja totuttaan Aapoa taas metsän rientoihin, rinkasta tuli ehkäpä turhankin raskas näille helteille. Heti kun sääennustus alkoi näyttämään mahtavaa keliä aloin järkkäämään mahdollista reissua ja homma menikin putkeen pientä jännitystä lukuunottamatta (auton saaminen reissulle oli hieman epävarma).

Tiistai klo 14 Saarijärven parkkipaikka – 0 km
Parkkipaikalla näinkin heti paikallisen kalamiehen joka oli käynyt kokeilemassa onneaan läheisessä joessa, oli kuulemma pienenä poikana kiskonut sieltä ison hauen. No tällä kertaa ei ollut kalaa tullut vielä liian kylmistä vesistä.

Läheisellä pihalla oli myöskin kaivo jossa oli saatavilla juomakelpoista vettä.

continue reading "Repoveden vaellus 18.-20.5.10"

Tässäpä pari juttua koirien kanssa elämisestä:
Ongelmakoirista ja koirien tarpeista

Olen tässä jo syksystä saakka alkanut parantamaan edelliskesän kokemuksien perusteella varustusta ja joitain hankintoja tässä vielä pitää tehdä. Hankinnoissa olen keskittynyt lähinnä taakan keventämiseen ja käytettävyyden parantamiseen. Varusteet on kuitenkin vielä niin huonot että syysvaellukset tai aikaisin keväällä tapahtuvat reissut ei ole mahdollisia. Oman osansa tuo kesän suunnitelmiin huonossa kunnossa oleva olkapää joka muistuttaa olemassa olostaan aika-ajoin. Lisäksi Lapin pitkät etäisyydet tuottaa ongelmia autottomalle kulkijalle. Tässä listaa vielä hankittavista asioista:

• Uudet vaelluskengät
• Vesikantiini joka korvaa kenttäpullon
• Tyhjiöpusseja joilla tavaran saa repussa pieneen tilaan ja vesisateella ei vaatteet kastu
• Aapolle uudet retkilaukut

Ensimmäinen reissu lienee toukokuun lopussa Repoveden (kuvia)kansallispuistoon suuntautuva “lämmittely” jossa tarkoituksena on taas totuttaa Aapo vaeltamiseen ja testailla kamoja; esim. kenkien toimivuus pidemmällä taipaleella. Paikka on myös mielenkiintoinen ja mitä ilmeisemmin sangen komea, tosin paikka on sen verran pieni että polkuja joutuu hiukan valikoimaan että ei tule kuljettua samoja reittejä useemman kerran.

Seuraava pyrähdys suuntautuu jo edelliskesästä tuttuun Rautalammin ratsastusreittiin (tällä kertaa kulkien järkevämmin). Tämä vaellus on hyvä toteuttaa alkukesästä koska lappiin ei kannata ennen Jussia mennä ja Itä-Kairaan suunnataan myöhemmin kesällä myös. Vaellus jäi viime kesänä myöskin kesken ja nyt voisi koittaa kulkea ton loppuun saakka.

Juhannuksen jälkeen suuntana olisi A-J:n kanssa Karhunpolku (kuvia) joka lähtee Patvinsuon kansallispuistosta (kuvia) ja päättyy Lieksaan. Matka (130 km) olisi selkeesti pisin mitä olen koskaan kulkenut, tosin polku on tasainen ja kulkee lähinnä vanhojen metsien läpi. Suurimpana ongelmana kuumalla kelillä on ilmeisesti veden saatavuus.

Lapissa vaeltamisen aloitan mitä ilmeisemmin Lemmenjoen kansallispuiston (kuvia) maastossa tai sitten Hetta-Pallas-reitin (kuvia) vaelluksella. Kumpikin on maastoon totuttautumisen kannalta hyviä (ja turvallisia) paikkoja aloittaa. Lemmenjoella yhdistelen useempaa polkua toisiinsa ja tarkoitus aluksi kiivetä Joenkieliselle ja siitä suunnata Ravadasjärvelle jonka jälkeen kierrän Ravadasjärvi – Morgamojan Kultala – Kultasatama – Ravadasjärvi-rengasreitin, paluumatka kuljetaankin lemmenjokilaaksoa Njurkulahteen. Kummatkin vaellukset voisi niputtaa yhteen jollain tavoin koska ne ovat lähekkäin (lapin mittapuulla).

Kesän viimeisenä kohteena olisi UKK kansallispuistossa oleva Nuortin retkeilyreitti (vaellustarina) jonka kyllä saatan vaeltaa jo ennen Juhannusta jos vaan joen vesitilanne sen sallii.

Kiitos Jouni Ohtamaalle hienoista kuvista!